Uneton yö...

Tulin takas odotettua nopsempaan, kun uni ei kuitenkaan tullu silmään... Jäin miettimään motiivejani tähän uuteen elämäntapaan. Syitä ja vieläpä hyviä sellaisia, kyllä riittää: Diabetes(2tyyppi), lihavuudesta(ja insuliiniresistenssistä) johtuva lapsettomuus, väsymys, ulkonäkö... Tuntuu vain että en kärsi ajatella mitään noista, kun heti alan ajatella negatiivisesti tyyliin "voi vee, miks oot oollu niin laiska ja paska että en oo saanu aikaseks..." Vajoan vain jonnekin todella syvälle sillä konstilla. Tokihan minun on niitä ajateltava päivittäin, varsinkin Diabetes vaatii paljonkin päänvaivaamista( en ole vieläkään hyväksynyt asiaa, vaikka diagnoosista on jo 4kk), tuntuu vaan niin tautiselta. Tiedän toki, että laihtuminen ja reippaampi elämäntapa pidentävät ja parantavat elämääni. Kuitenkaan en tunnu saavan mitään otetta koko hommaan.

Oikeastaan yritän tehdä tämän kaiken vähän itseltäni salaa... siis sama taktiikka kuin lihomisessakin. Teen vaan asioita sen kummemmin miettimättä. No joo, taitaa olla ettei ihan toimi tosielämässä. Tänään tuli ensimäinen todellinen mielitekojen mieliteko, tai ei oikeastaan mieliteko. Syötätti vaan niin pirusti. Olin järkyttävän pahalla päällä koko ajan... kaikki vaan tuntui niin ankeelle ja v-mäiselle. Kuvioon hiipi pienenpieni ahdistus ja levottomuus, sitten alkoi ravaaminen: menin vain pitkin huushollia kuin nurkkaan ajettuan. Sitten mietin jotain tekemistä itselleni: päärmäsin verhoja aikani kuluksi ja jotain tehdäkseni. Ei mennyt siinäkään touhussa sitten mieliteot ohitse... Viestitin sitten ystävälle: ISO kiitos hänelle persiille potkimisesta! Hän sai minut tajuamaan, että kyseessä ei ollut fyysinen mieliteko/nälkä vaan yritin toteuttaa vanhaa mallia: ahdistus=>syömään mitä tahansa.

Olen äärettömän ylpeä siitä etten sortunut mässyttämään mitään (lue kaikkea mitä näen!) . Voittaja fiilis. Saa nähdä miten huomenna töissä menee, siellä kun on kaikenlaisia houkutuksia ihan nenäni alla:pullaa, karkkia, suklaata(jota olen ostanut ja syönyt kuin leipää!) Eväät otan ainakin mukaan(kasvispataa+omenia) Illalla sitten syömme perunaa ja kanankoipia... Suunnitelma siis ainakin on hyvä!

10 päivän jälkeen fyysiset muutokset ovat pieniä ulkoisesti, mutta sisäisesti sitäkin suurempia. Närästys on tiessään! ja vatsa toimii paremmin kuin miesmuistiin( ihmettelen vain kuinka paljon oikesasti ihminen voi paskoa...;) ) . Toivottavasti nämä muutokset tulivat jäädäkseen, en todella kaipaa sitä olotilaa, kun vatssa akorventaa ähkyssä.

Matkan päässä häämöttää normaalipaino ja terve elämä. Matkaa sinne vain on vielä pyöreästi 70kg. Olen päättänyt jakaa matkan 10kg välitavoitteisiin alkuun. Olen ajatellut asian niin, että jokainen kilo pois on sitten pysyvästi pois.

Olen miettinyt sitä edellistä laihdutuskertaani, siis sitä onnistunutta... tai oikeastaan sitä miksi paino nousi sen jälkeen. Miksi lakkasin huolehtimasta itsestäni. Myönnettävä se on, että itse minä ne kilot olen syönyt ja jättänyt liikunnan pois... Mutta miksi. Elämäntilanteisiin joita kohtasin en ollut varautunut. Suurin muutos oli mieheni tapaaminen. Ihana asia <3>

Siihen onkin sitten vaikeampi vastata. Vasta viime talvena tajusin sen että minun on huolehdittava itsestäni ensin, voidakseni huolehtia muista hyvin! Ihan kamala ajatus se, että minun pitäisi tehdä asioita VAIN oman hyvinvointini takia... Pienillä askelilla on jo edetty siihen pisteeseen, että saatan katsoa leffan vaikka kotihommat onkin tekemättä(ja aikausein ne on...) tai minä saatan ostaa 5€lankakerän vain siksi, että haluan neuloa... Vielä kun sisäistäisin sen, että en halua ahtaa mässyä sisääni... HALUAN olla mieheni kanssa vielä montakymmentävuotta, nähdä poikani kasvavan ja haluan tehdä sen ILOISENA ja itseeni tyytyväisenä. Vielä on matkaa kaikkeen tuohon, mutta sinne olen menossa!